Julkaistu 10.2.2026
Ravintola Kairossa pidetään yllä musiikkiteatterin perinteitä.
Kotkan Kaupunginteatterin ja ravintola Kairon 40-vuotisen yhteistyön kunniaksi nähdään Kairossa perinteiseen tapaan musiikkinäytelmä. Sen yhtenä päähenkilönä on ravintola Kairo. Katsojat siirtyvät vuosikymmeniä taaksepäin, aikaan, jolloin kantasatamassa laivat vaihtuivat ja miehet niiden mukana.
Tarinassa kerrotaan myös siitä, miten monilla naisilla vaihtoehdot olivat vähissä.
Kalle Kurikkalan ohjaus ja vahvat näyttelijäsuoritukset kuljettavat Siirin elämäntarinaa sujuvasti vuosikymmenien ajalta.
Vuonna 1919 nuori Siiri tuli kotoa Ahvenkoskelta Kotkaan kamreerin perheen piiaksi. Piian osa ei ollut kummoinen, vaikka kamreerin rouva aika reilusti häntä kohtelikin. Mutta kamreeripariskunnalla oli poika. Ja niin siinä sitten kävi.
Sataman kapakan laulu -näytelmän päähenkilö on Siiri (Lise Holmberg), jonka tarina ei ole ollut aikanaan mitenkään tavaton. Työ ”Kutsetilla” oli kovaa ja palkka oli pieni. Piti keksiä tapa saada lisää rahaa, jotta vuokrat ja muut pakolliset kulut saatiin hoidettua.
Sitten Siiri pääsi töihin ravintola Kairoon, joka silloin jo oli tunnettu merimieskapakka. Kieltolaista huolimatta janoa sammutettiin, ja laivojen ja sataman miehet hakivat onneaan.
Hienosti näytelty Siirin tarina on kuvaus naisen sinnikkyydestä löytää se oma paikkansa elämässä. Siiri sai ainakin minulta paljon sympatiaa. Lopuksi hän toteaa: ”En ole ehjä, mutta olen elossa.”
Siirin tarina siis jatkaa Kairolle perinteistä musiikkiteatteria. Lise Holmberg sekä useita rooleja tekevät Kari Kukkonen ja vierailija Helena Puukka ovat kaikki huimia, tunteella ja voimalla biisejä tulkitsevia laulajia. Selkäpiitäni värisytti varsinkin laulu ”Itke en lemmen tähden” (alun perin saksalainen Nur nicht aus Liebe weinen).
Helena Puukan rooleja ovat mm. kamreerin rouva, Siirin hyvä ystävä ja hänen aviomiehensä Ville. Onkohan Helenalla joitakin geenejä Kotkasta? Kaikki hänen hahmonsa ovat niin kotkalaisia. Mutta todennäköisesti kiitos siitäkin kuuluu paljolti ohjaaja Kalle Kurikkalalle.
Kari Kukkonen on varsinainen Kairon sankarikonkari. Hän oli mukana jo 40 vuotta sitten esitetyssä Maratontanssit-musiikkinäytelmässä. Se oli ensimmäinen Kotkan Kaupunginteatterin ja ravintola Kairon yhteistyö. Kari on esimerkki siitä, miten jotkut eivät kerta kaikkiaan näytä vanhenevan, ja näyttelijän taidotkin vain kehittyvät.
Nyt hän esittää mm. kamreeria, Elmeriä ja huoltopoliisia. Karin ja Helenan roolihahmot vaihtuvat hetkessä uusiin, ja huivi tai lippalakki osoittaa, kuka nyt on kyseessä.
Paula Penttilän visualisointi ja Heidi Sayersin pukusuunnittelu ovat osa sitä Kairon ja sataman tunnelmaa.
Näytelmän laulut ovat 1920-1950 -lukujen kansainvälisiä iskusävelmiä, monet hyvinkin dramaattisia. Kapellimestari Jouni Bäckström on sovittanut ja harjoituttanut nämä laulut. Hänen monitahoista taiteilijuuttaan olen aina hämmästellen ihaillut.
Orkesteri (Kalle Katz, Jonas Mäki ja Wiljami Salminen) on aivan keskeinen osa näytelmää. Musiikki luo biisien ulkopuolellakin koukuttavasti tunnelmaa. Oman lisänsä musisointiin tuo viulua soittava Helena Puukka.
Kotkalaista tosihistoriaa edustaa huoltopoliisi, joka tuo hakematta mieleen kotkalaisen huoltopoliisi eli ”pillupoliisi” Väiski Hämäläisen. Hän oli vanha nyrkkeilijä ja 1952 olympialaisten kultamitalimies Pentti Hämäläisen veli. Työssään Väiski oli ylenpalttisen sinnikäs ja outojakin keinoja käyttävä laivatyttöjen saalistaja.
Sataman kapakan laulu on sekoitus upeaa musiikkia, ihmisten kohtaloita ja kotkalaisuutta. Loppu on yllättävä ja pyöräyttää asioita ympäri. Monelle katsojalle tuli mieleen, että varsinkin alkuosaa oli katsellut ja kuunnellut vähän pidempäänkin.