Ulla-Maija Sievisen blogi: Anna Karenina

Anna Karenina – Kiteytetty, kaunis, koskettava klassikko

Julkaistu: 29.1.2026

Raikas, sujuvasti kulkeva, kiinteä, kaunis, älykäs, katkeamattomasti mielenkiinnon ylläpitävä ja helposti vastaanotettava. Näin voisi ensi alkuun kuvata Kotkan Kaupunginteatterin Anna Kareninaa.

Leo Tolstoin romaani Anna Karenina on monisataasivuinen, polveileva mammuttiteos, joka sekoittaa lukijan pään jo ihmisten nimillä. Miten ihmeessä Pasi Lampela on saanut sen sovitettua kahteen ja puoleen tuntiin -joka vielä sisältää väliajankin?

Kyseessä on ydintarinan nostaminen esiin. Näyttämöllä ei ole mitään turhaa. Ei tapahtumissa, lavastuksessa eikä puvuissa. Viimeinenkin tomuhiukkanen on pyyhitty. Silti mitään ei ole liian vähän. On vain suuri tarina, joka ilmestyi ensin osina vuosina 1875-1877.

-Jos Suomessa joku pystyy sovittamaan näyttämölle tällaisen teoksen, se on Pasi Lampela, sanoi näyttelijä Mikkomarkus Ahtiainen näytelmän teosesittelyssä aiemmin ensi-iltaviikolla.

Suosittelen kaikille näitä ilmaisia teosesittelyjä!

 

Istuin ensi-illassa eturivissä ja näin, miten näyttelijöillä kyyneleet nousivat silmiin ja valuivat poskille. Kaikkien näyttelijöiden työ oli kiteytettyä, viimeisteltyä ja vahvasti puhuttelevaa. Jokaisella sanalla ja eleellä oli merkitys.

Näytelmän loppu on harkiten ja viitteellisesti rakennettu. Se kosketti.

Romaani Anna Karenina alkaa kuuluisalla lauseella: Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.

Anna Karenina (Ella Mustajärvi) on naimisissa korkea-arvoisen pietarilaisen virkamies Kareninin (Jarkko Sarjanen) kanssa. Avioliitosta puuttuu rakkaus. Anna haluaa murtautua aviovaimon roolista, jossa hän tuntee olevansa panttivankina. Tunteet kuohuvat komean kreivi Vronskin (Juho Markkanen) syleilyssä, ja siitä käynnistyvät elämää mullistavat tapahtumat

Toinen onneton pariskunta on Annan veli, vaimoaan pettävä Stiva (Osku Haavisto) ja miehensä tekemisistä kärsivä vaimo Dolly (Miia Maaranen). Se onnellinen aviopari on vielä tuore: maaseudulla asuva filosofinen Levin (Mikkomarkus Ahtiainen) ja hurmaava Kitty (Ronja Keiramo, vierailija). Tyylikäs Lidia (Marika Huomolin) on itsekeskeinen seurapiirinainen.

Levinin sairaassa ja radikaalissa veljessä Nikolaissa (Anne Niilola) on myös ihastuttavan humoristisia piirteitä.

Ella Mustajärvi voimakastunteisena Anna Kareninana jätti ikuisen jäljen. Hämmästyttävää on sekin, miten hän minuutiksi näyttämöltä poistuttuaan ehti vaihtaa vaatteensa ja tulla mukaan aivan erilaiseen kohtaukseen.

Annan kauniit puvut vaihtuivat kaiken aikaa ja pelkistetty lavastus ohjasi katsojat milloin Pietariin, milloin Moskovaan. Lavastus- ja pukusuunnittelu on Lucie Kuropatován hienoa työtä.

Erityistä on sekin, että valosuunnittelun tehnyt teatterin AV-suunnittelija Petteri Pietiäinen, joka viettää 40-vuotistaitelijavuottaan. Onnea!

Tällaisessa tuotannossa on paljon tärkeitä tekijöitä. Kiitos kaikille!

 

Anna Kareninassa tulevat esille myös suuret yhteiskunnalliset kysymykset. Vastakkain ovat vahvat vanhoilliset voimat ja ihmisoikeuksia puolustavat, demokraattiset pyrkimykset. Aivan kuten Venäjällä ja muuallakin tänä päivänä.

Juttelin esityksen jälkeen kotkalaisen kirjailija Jari Järvelän kanssa. Hän sanoi, että Levin on tavallaan Leo Tolstoin omakuva. Mietin asiaa, ja niinhän se onkin.

Levin on maaseudun mies, uskonnollisia asioita pohtiva ja ihmisen ja elämän merkitystä miettivä mies.  Niinpä oli Leo Tolstoikin.

Kirkkoherra Juha Ropponen taas kiteytti asian jotenkin näin: venäläisen suurromaanin protestanttinen versio. Aivan, koristeelliset yksityiskohdat ja krumeluurit ovat saaneet kyytiä. Jäljellä on asian ydin ja perustarina.

 

Lue kaikki blogimme.
Anna Karenina -näytelmän kotisivuille.