Patriarkka

Ensi-ilta 16.11.2024 Suurella näyttämöllä

Tunteikas tarina sukupolvista, murroksesta ja unelmista

Heimo ja Virpi Harju viettävät eläkepäiviä Ranskan Normandiassa. Virpi nauttii puutarhan hoidosta. Heimo harrastaa shakin peluuta vailla täyttymystä.
Muuttuvassa maailmantilanteessa Heimo kokee voimakkaan kutsun palata Suomeen. Virpin vastustuksesta huolimatta hän haluaa vielä löytää projektin, jossa voisi tehdä jotain maansa hyväksi.
Suomessa vastassa ovat Harjun perheen 40-vuoden kynnyksellä olevat lapset, lasten lapset. Vanhan ystävän mukaan Suomi on muuttunut siitä hetkestä, kun Harjut lähtivät Normandiaan. Perheen jäsenet ovat pakotettuja kohtaamaan toisensa kotiinpaluu juhlassa, jossa osalliset joutuvat arvioimaan suhdettaan toisiinsa. Uusi sukupolvi tekee tuloaan muuttuvassa maailmassa.

Patriarkka on tarina suurista ikäluokista, heidän lapsistaan, lasten lapsista ja maailmasta murroksen keskellä. Patriarkka kertoo rakastamisen ja tunteiden näyttämisen vaikeudesta ja samalla se on tarina välittämisestä ja toivosta. Se on koskettava teos sukupolvista, jotka etsivät suuntaa ja toisiaan. Sukupolvista, jotka unelmoivat paremmasta maailmasta.
Suomen eturivin näytelmäkirjailijoihin kuuluvan Juha Jokelan älykäs ja huumorin täyteinen kieli on viiltävän tarkkaa. Samalla se piirtää lämpimän ja armollisen kuvan meistä ihmisistä. Nyt tämän useilla palkinnoilla palkitun tekijän teksti saa ensi-iltansa 16.11.2024 Kotkan teatterin Suurella näyttämöllä.

 

Patriarkka näytökset

La 16.11.2024 klo 18:00 Osta lippu
La 23.11.2024 klo 13:00 Osta lippu
La 30.11.2024 klo 13:00 Osta lippu
La 7.12.2024 klo 13:00 Osta lippu
Pe 13.12.2024 klo 13:00 Osta lippu
Ti 17.12.2024 klo 13:00 Osta lippu

ROOLEISSA

Virpi Harju
Anne Niilola

Heimo Harju
Antti Leskinen

Jarno Harju
Juho Markkanen

Jonna Harju 
Miia Maaranen

Petra 
Ella Mustajärvi

Marko
Jarkko Sarjanen

Kale Vainio
Kari Kukkonen

Anja Vainio
Lise Holmberg

Nuori Heimo, Lääkäri
Osku Haavisto

Nuori Virpi, Kätilö
Marika Huomolin

 

TEKIJÄT JA TYÖRYHMÄ

Näytelmä
Juha Jokela

Ohjaus
Jarno Kuosa(vier.)

Lavastus- ja pukusuunnittelu
Lucie Kuropatová

Valot
Mikko Laaksonen

Äänet
Kaj Gynther

Kampaaja-Maskeeraaja
Silja Huuhtanen

Tarpeiston valmistus
Jaana Puustinen

Lavastuksen toteutus
Tuomas Penttilä, Matti Vaskimo, Anssi Uusnäkki

Pukujen toteutus
Anne Hannula, Kati Kamppinen, Niina Masalin

Näyttämöpäällikkö
Ari Malmi

Näyttämömestari
Samuli Holm

Järjestäjä-kuiskaaja
Konsta Lippo