Marika Huomolin, näyttelijä

Luumäeltä laulun ja teatterilavojen lumoon

”Olen kotoisin Luumäeltä ja valmistunut muusikoksi Kymen konservatoriosta 2011 pääaineena pop/jazz-laulu. Olen opiskellut myös Lahden ammattikorkeakoulun musiikki- ja draamainstituutissa sekä täydentänyt lauluopintoja Kööpenhaminassa.

Näyttelijänä tutuksi ovat tulleet Suomen Komediateatteri, Teatteri Imatra, Turun Kaupunginteatteri ja Samppalinnan kesäteatteri. Lisäksi olen tehnyt paljon töitä pienemmissä taidekollektiiveissa, toiminut ääninäyttelijänä lasten sarjassa, lukenut äänikirjoja ja tietenkin keikkaillut laulajana.

Ensimmäinen kosketukseni Kotkan Kaupunginteatteriin oli työharjoittelu Ilo Irti -revyyssä 2014. Olen vieraillut täällä myös musikaalissa Sugar – Piukat paikat ja näytelmässä Vadelmavenepakolainen. Kotkassa on ihania ja tsemppaavia työkavereita sekä kunnianhimoinen työilmapiiri. On tärkeää, että teatteri tekee yhteistyötä Nuorisoteatterin kanssa – nuorissa on tulevaisuus!

Kokokohtia urallani ovat olleet pääosa Suomen Komediateatterin musikaalissa Maailma on tehty meitä varten sekä roolini Armi Aavikkona Kotkassa. Laulajana mieleenpainuvimpia ovat olleet keikat vanhusten ja erityisryhmien parissa.

Vapaa-aikani iloja ovat kuntosali, juoksu, jooga, kylmävesiuinti, kavereiden tapaaminen ja koiran silittely. On ihanaa myös mennä meren äärelle vain olemaan. Teen sitä lähes päivittäin.”

Tässä Kulttuurihotellin julkaisu, jossa Marika tulkitsee kappaleen Hectorin kappaleen Yhtenä iltana

Lisää Kulttuurihotellissa!