Julkaistu 2.5.2024.
QUO VADIS?
”Domine, quo vadis?” on kysymys, jonka apostoli Pietari esitti apokryfisten kirjoitusten mukaan Jeesuksen ilmestykselle via Appialla Roomassa 60-luvulla ajanlaskumme alussa. Pietari oli pakomatkalla keisari Neron uskonnollisten vainojen takia. Jeesus vastasi: ”Menen Roomaan uudelleen ristiinnaulittavaksi”, jolloin Pietari ymmärsi, että hänen oli käännyttävä takaisin ja kohdattava kohtalonsa. Hänet ristiinnaulittiin keisari Neron kilpa-ajoradan toiseen päätyyn Vatikaanin alueella, haudattiin viereisen rinteen hautausmaalle eli nekropoliin, jonka päälle rakentui aikanaan Pietarinkirkko.
Toinen historiallisesti merkittävä asia oli se, että sanaparista quo vadis, minne olet menossa, tuli laajemmin käsite, joka symboloi valintaa, tienristeyksessä pysähtymistä sekä matkaa kohti tuntematonta, epävarmaa. Ei ainoastaan yksilön, vaan myös ihmisyhteisön kohdalla. Tämä sanapari on pyörinyt viime aikoina mielessäni usein.
Kertomuksen tapahtumapaikalla via Appialla on kirkko ja sen lähellä Callixtuksen (Paavi Calixtus I, paavina noin 218-223) katakombit. Laskeuduin niiden uumeniin ensimmäisen kerran opiskellessani matkaoppaaksi. Paikka on todella vaikuttava, loculien eli hautahyllyjen täyttämiä käytäviä on yhteensä noin 20 km verran. Ne ovat tietysti tyhjiä, pyhän Ceciliankin jäänteet on siirretty maan päälle kirkkoon ajat sitten. Ja miten siellä tämä sanapari tuli mieleeni? Tuli vahvasti, kun vedin yhden opiskelukierroksen (sekin tanskaksi) jälkeen yksinäni ryhmää niissä tunneleissa. Vaikka köysillä kulku on rajattu niin, ettei eksymisiä pitäisi tapahtua, en välillä yhtään tiennyt missä mennään. Tuli quo vadis mieleen. Mutta hymy säilyi, ja kaikki palvelu- ja hoitoalalla työtä tekevät tietävät sen, että hymy ei saa hyytyä vaikka ”syän märkänis”.
Tämän overtyyrin jälkeen pääsenkin asiaan. Historian ja elämän kulku on kuin tie, via Appia. Mitä pidempi matka, sen enemmän näkee ja ehtii tapahtua. Yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuu kuin sää konsanaan. Yö ja päivä vaihtelevat. Sanomattakin on selvää, että joskus pilviä kerääntyy niin paljon, että myrskyn merkit alkavat nousta taivaanrantaan, ja nyt on pilvistä. Ihmisyys ja inhimillisyys tuntuu olevan hukassa kuin matkaopas katakombeissa. Eipä tietysti keisari Nerokaan ollut mikään humaanin ihmisen perikuva, joten ei mitään uutta auringon alla. Pietarin jälkeen moni muu on vakaumuksensa takia kääntynyt takaisin tai yksinkertaisesti seisonut paikallaan. Tai marssinut kulkueessa.
Lainaan tähän Belgiaan muuttaneen muusikko Anne Teikarin viisaita sanoja Muusikko-lehden kolumnista (2/24): ”…mikään näistä argumenteista ei riitä elättämään taidetta, jos ihmisyyttä ei haluta tunnustaa taiteen olemuksen merkittävänä osana. Taide elää, kun sen perusarvo osana yhteiskuntaa tunnustetaan: ilman tunnustusta taide näivetetään.” Tässä siis ääni Euroopasta. Viime aikoina on paljon pidetty esillä julkisuudessa kysymystä siitä, mille luokalle Suomi Euroopan ”koulujärjestelmässä” kuuluu. Toivoisin, että keskusteltaisiin myös muista kriteereistä kuin taloudellisista. Vaikeina aikoina kulttuuri on usein kantanut ihmisyhteisöjä eteenpäin. Jos halutaan panostaa kulttuurin vientiin, olisi tärkeää, että olisi myös jotain mitä viedä.
Syy, miksi uin näin syvissä vesissä, on siinä, että kirjoitan tätä vappuaattona, ja huomenna on kulkueiden päivä ei vain Suomessa, vaan suuressa osassa Eurooppaa. Samaan aikaan on paljon asioita, joiden tärkeyden vuoksi moni osallistuu kulkueisiin. Kun lisätään soppaan maailman turvattomuus ja räjähdysherkkä tilanne, en varmasti ole ainoa, joka on huolissaan. Ja kun on huolissaan, tarvitsee iloisia ja yhteisiä hetkiä. Ihminen tarvitsee naurua selvitäkseen ja voidakseen hyvin. Siksi teatterinkin tärkeä tehtävä on tuottaa komedioita, farsseja, revyitä ja show-esityksiä. Yhteisöllisyyden kokeminen ja yhdessä nauraminen on oikein tutkitusti parantava asia. Ja tämä kuolemanvakavalla äänensävyllä!
Ei ole koskaan liian myöhäistä tehdä ”uukkaria” eli täyskäännöstä ja kasvaa omaan sisäiseen mittaansa. Kulttuuri (sanasta cultura eli viljely) ja luonto ovat ihmisyyden juuret ja sisäisen kasvun voima.
Hyvää kevättä ja kasvukautta kaikille,
Lämmöllä,
Lise