Blogi Lise Holmberg: Varpunen jouluaamuna


Joulu on muistojen aikaa. Laulujen, tuoksujen, perinteiden ja toisten muistamisen aikaa. Pysähtymisen aikaa. Mitä olisi joulu ilman joulumusiikkia? Oma suosikkini on aina ollut Varpunen jouluaamuna. Tämä Otto Kotilaisen säveltämä, K.A.Hougbergin Sakari Topeliuksen runosta kääntämä laulu sisältää joulun syvimmän olemuksen: toisista välittämisen. Pieni siemen voi merkitä niin paljon toiselle elävälle ja olemassaolostaan talvella taistelevalle. Runossa on myös toinen, syvempi taso, jonka monet tietysti tietävät: läheisen kuoleman aiheuttama suru. Runossa puhutaan pienestä veljestä, lapsesta, joka kuoli aivan liian varhain. Varpunen on siivekäs viestintuoja toisesta maailmasta.
Jouluna me myös muistamme niitä, jotka eivät enää ole kanssamme sitä viettämässä. Kynttilämeret valaisevat hautausmaita, ja kynttilöiden vieminen haudoille on tärkeä osa joulun rituaaleja. Kukapa ei olisi jonottanut parkkipaikkaa ja kahlannut lumessa tai kastunut sateessa kynttilöitä viedessään. Tapaamme tuttuja ja sukulaisia. Tämä on tietysti romantisoitu kuva joulusta. Tottakai on hyvin erilaisiakin jouluja. Oli miten oli, toiveena on palata lapsuuteen ja havuntuoksuiseen kotiin.
Onhan joulukin jonkinlaista näytelmää: rituaaleja, pukeutumista, repliikkejä, koristelua ja lavastamista. Muistetaan kaikkia niitä, jotka ovat ulkopuolella ja ulkona! Varpunen tarvitsee siemenensä lumen peitettyä maan ja lahjoittaa vähävaraisille ja hädänalaisille on niin monta tapaa.
Minäkin tein ensiesiintymiseni koulun juhlasalin lavalla tonttumuorina, äidin tekemä hieno puku ylläni. Muistan vieläkin ne puna-valkoraidalliset kudotut polvisukat! Minne lie nekin vuosien saatossa kadonneet. Ehkä se, että esitin itseäni huomattavasti vanhemman roolia, oli jo enne tulevista vuosista. Niin sanotut ”akkaroolit” ovat seuranneet minua sitkeästi, aina ilolla suoritettuina. Olen siinä suhteessa onnekas naisnäyttelijä, että prinsessan roolit jäivät väliin eikä ole tarvinnut ajatella ikäkysymyksiä. Tai sitten olen vain niin kuuro ja sokea, etten ole huomannut. Audiovisuaalisessa eli elokuvan maailmassa sen sijaan ulkonäkö voi olla kohtalonkysymys. Ei onneksi englantilaisissa tuotannoissa, joita ilolla katselen ja usein.
Englannista tulikin mieleeni, että olen lukenut sieltä useamman uutisen, jossa on kerrottu tappeluista tai muusta häiriöstä katsomossa niin, että esitys on täytynyt hetkeksi keskeyttää. Viimeisessä uutisessa, joka koski Hamilton-musikaalin esitystä Manchesterissä, haastateltu katsoja sanoi, että kun on maksanut esityksestä 178 puntaa, haluaa katsoa sen rauhassa. Ymmärtäähän sen! Ja huima hinta musikaalilipusta. Esitysten kustannukset ovat sitä luokkaa, että hinnat seuraavat tietysti mukana. Toinen ilmiö Englannissa on se, että joku haluaa laulaa hittejä esittäjien mukana. Se saattaa myös lähikatsojista olla piinallista, varsinkin jos vieressä lauletaan pahasti ala- tai ylävireisesti…Yhteisöllisyys saattaa rakoilla pahasti katsomossa.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö katsomossa saisi reagoida. On aina ilo esittäjälle kokea katsojan reagoivan esitykseen, puhumattakaan lasten teatterista. ”Se on sun takana!” on jo klassikko. Lasten on tärkeää päästä teatteriesityksiin, kokemaan ihmisen reagointia ihmiseen, ei siis hologrammien tanssiin, johon puhe on tehty tekoälyllä. Lapsuuden kaupungissani ei ollut lapsille tarjolla teatteria, ja näin jälkikäteen koen sen puutteena. Toivonkin, että kotkalaiset osaavat olla iloisia siitä, että täällä on sekä ammattiteatterin että ryhmien tekemiä lasten esityksiä. Niistä saa elämänmittaisia muistoja, ajattelemista ja kertomista muille. Parhaassa tapauksessa saa kipinän esiintyä itse. Itsensä selkeä ja rohkea ilmaiseminen on taito, jota tarvitaan kaikissa ammateissa. Sitä tarvitaan kouluelämässä ja työelämässä. Seuraava opittava taito on itsensä ilmaisemisen jälkeen osata ottaa turpiin eli kauniimmin ilmaistuna ottaa palaute vastaan niin, ettei se aiheuta suurempia kolhuja itsetunnolle. Sitä kutsutaan nykyään nimellä resilienssi, onko se sitten sisu vai sitkeys vai taito elää tässä meluisassa maailmassa? Huono vaihtoehto on haavoittua tai masentua niin, että valitsee mieluummin hiljaisuuden. Tämä käy helposti netissä käydyissä keskusteluista, jos niitä voi keskusteluksi kutsua, koska turpiin tulee välittömästi ja lujaa.
Joulu on rauhan juhla. Meille julistetaan joulurauha vuosisataisella tekstillä Suomen Turusta käsin. Muistetaan kaikkia niitä, joille rauha ei tule jouluksi. Muistetaan niitä, jotka tarvitsevat sen pienen siemenen kamppaillessaan kuka hankien, kuka raunioiden keskellä. Kuunnellaan musiikkia ja katsellaan joulutarinoita.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille,
Toivottaa Lise

Lue kaikki blogimme