Lisen blogi maaliskuu 2024
Ymmärtämisen tärkeydestä
Kulttuurikocktail-ohjelmassa 28.2. keskusteltiin teatterinlukutaidosta. Se on sukua medianlukutaidolle, josta paljonkin keskustellaan. Yksinkertaisemmin kyse on siitä, että pysähtyy hetkeksi käsittelemään näkemäänsä, pyrkii ymmärtämään sitä ja käsittelemään sitä kriittisellä asenteella eli katsomaan syöttiä hetken, ennen kuin nielaisee sen.
Näyttäisi siltä, että ajan henki on takertuminen yksityiskohtiin, joka blurraa (kyllä, tätä sanaa ohjelmassa käytettiin) kokonaiskuvan. 1980-luvulla oli muotia käyttää valokuvissa filtteriä, joka himmensi rajat henkilökuvissa eli blurrasi, ja näin kaikki näyttivät hyvältä isoissa hiuksissaan. Takertumalla yksityiskohtiin sokeudutaan isommalle kokonaisuudelle, asioiden taustoille ja historialle. Se hyödyttää niitä, jotka sitten käyttävät sokeutta hyväkseen. Valokeilaan nostetaan mielellään yksi henkilö kuvien kera, joka johtaa helpommin tunnereaktioon. Tässä tilanteessa lukutaito voi auttaa, eikä tunne sumenna järkeä. Ohjelmassa toki korostettiin, että tuntea saa ja pitää.
Esittävästä taiteesta kyse ollessa tunnereaktio putkahtaa someen ja seurauksena voi olla se, että kuoroon liittyvät henkilöt, jotka eivät itse ole edes nähneet koko esitystä, käyneet taidenäyttelyssä tai lukeneet kirjaa. Voisihan sitä kokeilla asettaa itsensä rohkeasti etulinjaan ja käydä itse katsomassa? Silloin voi käydä aidosti keskusteluja, jotka kasvattavat omaa lukutaitoa. Lapsuudesta muistamme,
ettei lukutaitoa hanki muuten kuin lukemalla, paljon. Kirjoittamisen oppii vain kirjoittamalla, laulamisen laulamalla ja niin edelleen. Ei stressiä, vaan nautitaan siitä oppimisen mahdollisuudesta, joka meille on suotu. Aina voi kysyä, miettiä hetken ja kuunnella muita.
Samaan aiheeseen pureutuu artikkelissaan Z-sukupolvesta Torsten Fagerström HBL:ssä 3.3. Siinä on pohdittu tälle ajalle tyypillistä kehitystä: poteroiden syventymistä erilaisten ryhmien välillä. Turha sanoakaan, että se on hyvin vaarallista, tavalla tai toisella se johtaa usein sotaan. Kyse on siis vuosisadan vaihteen ympärillä syntyneestä sukupolvesta. Kyse ei ole sukupolvien välisestä ”kuilusta”, vaan sukupuolien välisestä mahdollisesti yhä syvenevästä kuilusta aikana, joka piti olla tasa-arvon aikaa. Pahimmillaan eri ryhmät ovat kasvaneet algoritmien ja suodattimien avustamana omissa kuplissaan. Sanon näin, koska koskaan ei saa yleistää. Tekstissä käytetään käsitteitä ”miessfääri” ja ”naissfääri”, jotka ainakin allekirjoittaneelle olivat uusia. Aina sitä oppii…
Naiset ovat alkaneet puolustaa itseään ja se on johtanut vastareaktioon, joka ainakin muualla Euroopassa näkyy jo selvästi. Tätä manipuloijat käyttävät tehokkaasti hyväkseen, lampaita johdetaan voimallisesti. Fagerholm kirjoittaa, että nähtäväksi jää, pehmenevätkö asenteet tultaessa keski-ikään (niin kuin yleensä käy).
Toivottavasti Z-sukupolvi löytää tiensä teatteriin, jossa aina pohdiskellaan ihmissuhteita ja ihmisen suhdetta ympäristöönsä. Ilman sitä ymmärrystä ja empatiaa ei liene pienintäkään toivoa, ettei maailma ajautuisi yhä syvemmälle kaaokseen ja aggressioon. En väitä, että teatteri voisi pelastaa maailman, mutta se voi tehdä elämästä siedettävämmän ja mukavamman, ainakin hetkittäin. Ja
tervetuloa myös epämukavuusalueelle, uskalla nähdä esitys, jota et ikinä kuvitellut valitsevasi. Päivän hyvä teko voi olla lapioida joku potero umpeen, omassa päässä.
Tulkaa katsomaan Täydellinen lauantai tai Kriisistä kriisiin! Urakoidaan poteroita kiinni ja katsellaan maailmaa tutkivin silmin.
Kyllä se kevät vain tulee, ystävällisin terveisin,
Lise