Lisen blogi toukokuu 2025
Empatiakone
Tämän hauskan käsitteen kuulin BBC:n uutisista tänä aamuna. Uutinen käsitteli sikäläistä elokuva-arkistoa, joka oli USA:ssa kertomassa arkistoinnin tärkeydestä. Rahoituksen väheneminen tai loppuminen uhkaa tätäkin tärkeää linkkiä kohti tulevaisuutta, ja elokuvahistoriaa saattaa kadota peruuttamattomasti. Kuulin ajatuksia siitä, kuinka se, että tulevat sukupolvet näkevät ja kuulevat siitä, miten ennen ajateltiin ja elettiin eri puolilla maapalloa, on kuin kone, joka opettaa ymmärtämään, siis tuntemaan empatiaa muuta elämää kohtaan. Haastan kyllä tässä heti itseni ja väitän, että on tiettyjä kauhuelokuvia, jotka eivät ole aiheuttaneet muuta kuin elinikäisen tarpeen pitää tyynyä saatavilla katsellessa. Sen suojiin voi paeta, kun itsesuojeluvaisto alkaa hälyttää.
Omien ajatusten ja asenteiden haastaminen joka ikinen päivä pitää mielen liikkeessä. Joskus se merkitsee sellaisten asioiden katselemista ja kuuntelemista, joita on vaikea seurata. Jokaisella on myös oikeus pitää se ”tyyny” saatavilla. Näyttelijälle se merkitsee joskus sellaisen henkilön esittämistä, joka on epämiellyttävä, väkivaltainen, täynnä vihaa tai edustaa jotain sellaista asiaa, jonka takana ei ikinä henkilökohtaisesti seisoisi. Sanotaan, että pahiksia on helppo esittää, sillä hyvät ihmiset ovat tylsiä. Voi olla, mutta mielenkiintoisinta on se hyvän ja pahan usein täysin epälooginen yhdistelmä, mikä ajaa ihmisiä erilaisiin tekoihin. Aivan kuin nämä kaksi puolta ihmisessä eivät olisi lainkaan yhteydessä toisiinsa. Silloin alkaa se mielenkiintoinen työ: kysytään miksi. Onko kyse mukavuudenhalusta, pelosta, rahasta, traumoista vai puhtaasti hengissä selviytymisestä?
Mielenkiintoisin ihmiskuva piirtyy silloin, kun nämä kaksi puolta ovat molemmat läsnä kerrottaessa. Antaako teksti tai ohjaus siihen mahdollisuuden? Onko käsikirjoituksen tekijä tai näytelmäkirjailija ajatellut asiaa ja kirjoittanut jotain tekstin ”alle”? Joskus paras ratkaisu (ja ainoakin) on vain astua esiin, sanoa sanottavansa ja kadota taas ja jättää vastuu muille, tämä sanottuna naurun kera ja suurella rakkaudella ammattiin. Tilanteita ja tekstejä on niin monenlaisia, että mitään yleistävää on vaikeaa sanoa tekemättä virhettä seuraavassa sekunnissa. ”Sitä paitsi ajat muuttuvat”, sanoi Anja Patriarkassa, empatiakone käy joka päivä.
Katsoin elokuvan Louis Wainista, englantilaisesta taiteilijasta, joka tunnetaan parhaiten kissakuvistaan. Syvä, kaunis, traaginen ja koominenkin tarina, hieno elokuva. Loppukohtauksessa Wain lähtee hoitokodista ulos kauniille rannalle ehkä viimeistä kertaa, katsoo aurinkoon ja sanoo yhden ainoan sanan ”Look!”, katso. Siinä hänen elämänsä ydin, meidän kaikkien elämämme ydin. Katsoa kaikkea kauneutta ja kauheutta ja kertoa siitä. Ajatella sitä.
Asiasta aivan toiseen, tiedämme varmasti kaikki, että katolisen kirkon paavi kuoli. Katselin pukuja (joiden värit ovat peruja Rooman valtakunnan senaattorien puvuista) ja ”kulissia” eli Pietarinkirkkoa, sen värejä, jotka ovat peräisin lukemattomista antiikin aikaisista temppeleistä ja muista rakennuksista (kierrätystä). Opasvuosinani olin usein siellä työssä (tiistaisin, muistan sen vieläkin) vetämässä kierroksia. Kerran pääsin tulkkina mukaan erityiselle vierailulle kirkon alle, vanhan basilikan alla sijaitsevalle antiikin aikaiselle hautausmaalle. Laskeuduimme kierreportaita yhä alemmas ja alemmas läpi historian kerrosten, kunnes olimme noin 2000 vuotta vanhan hautausmaan keskellä. Siellä meidät vietiin pienelle hautakappelille, johon oli raaputettu sanat: ”Qui est Petrus”. Kappelin sisältä, pienestä syvennyksestä (joita kutsutaan loculeiksi) on löydetty laatikollinen luita, jotka on todettu noin 60-vuotiaan ristiinnaulitun miehen jäännöksiksi. Pikakelaus 2000 vuotta eteenpäin ja ylöspäin: kaksi presidenttiä istuu vastakkain asetetuissa tuoleissa ja neuvottelee elämästä ja kuolemasta.
Kevät edistyy rytinällä ja meillä harjoitellaan jo syksyn ensi-iltoja kohti. Välissä on kesäloma, joten toivotan kaikille hienoa ja kaunista kesää, toivoen sen tuovan rauhan tähän maailmaan (syvä huokaus). Katsellaan ja kuunnellaan kasvua, kukkia, puita, eläimiä, lintujen laulua, tuulta ja aaltoja.
Tapaamisiin syksyllä!
Lise
Lue muita blogitekstejä täältä