Lisen syyskuun blogi
Julkaistu 9.9.2026
Naurun mahti
Pysähdyn suuren puun alle. Yläpuoleltani kuuluu sahaamisen ääntä. Oksalla istuu ihminen, joka toisella kädellään sahaa poikki oksaa, jolla istuu. Rungon vierestä. Kohotan käteni tervehdykseen ja saan sahanpurua naamalleni. Nauran ja kysyn: ”Tuonko moottorisahan?” ”Ei kiitos”, nauraa hahmo yläilmoista, ”Oksa ei kestä lisää painoa.”
Nauru pidentää ikää. Nauru on mahtavin ase. Näitä ajatuksia toistellaan, mutta pysähdytään hetkeksi. Puhutaan naurunalaiseksi joutumisesta. Positiivisempi ilmaisu voisi olla esim. tulla naurunlähteeksi, mutta sehän muuttaisi kiusaamisen mekanismia. Kiusaajat käyttävät paljon energiaa tehdäkseen kohteensa naurunalaiseksi (mikä tietysti on lievempi vaihtoehto kuin joutua vihan kohteeksi!) Koomikot ovat usein yksityiselämässä hyvin vakavia ja haavoittuvaisia ihmisiä. Koomikkouden roolista, pellen roolista tulee suojakuori. Poimin tv-haastattelusta pysäyttävän hetken, kun näyttelijä kertoi vierailuesityksestä omaan kotikaupunkiinsa. Hän kertoi katsoneensa yleisöä ja todenneensa, että siellä ne kaikki kiusaajat istuvat. Ja päätti näyttää.
Kiusaamisen psykologiassa puhutaan siitä, että kun kiusatulle tarpeeksi kauan viestitetään olevansa tietynlainen, hän alkaa itse uskoa sitä ja alkaa käyttäytyä sen mukaisesti eli antaa periksi. Mopo suuntaa keulansa nyt kohti noitavainon aikoja (uskollisempi lukija tietää, mihin tässä mopolla viitataan). Oliko joissakin tapauksissa ”noituus” eli noidan roolihahmo yhteiskunnan ennakkoluulojen ja väkivaltaisuuden peili, kohdevalo, jonka rohkeat yksilöt sytyttivät paljastaakseen todellisen pahuuden. Hinta oli karmiva, mutta käsite noitavaino oli syntynyt.
Joskus näyttämöiden arkkityypit tekevät tämän saman työn, tai sitten vahvistavat arkkityyppiä ja ennakkoluuloja entisestään, riippuen siitä, missä valossa ja yhteydessä nämä tyypit esitetään. Vastuu lankeaa ohjaajalle ja työryhmälle siitä, mikä on tulokulma, missä on huomiopiste, mikä on punainen lanka, ajatus, empatia, ymmärrys…ei mikään pikkujuttu! Mutta ei myöskään kuolemanvakavaa. Voi naurattaa, pudotella naurupommeja, liioitella, karnivalisoida. Lämmöllä ja ymmärryksellä.
Ymmärryksestä tuli mieleeni, että olipa kerran, kauan, kauan sitten Ylioppilasteatterin pääsykokeet. Improtehtävämme otsikko oli ”Klovnin viimeinen yritys naurattaa yleisöä”. Olin aivan hukassa tehtävänannon kanssa. Kaksikymppisellä minälläni ei ollut eväitä tehtävän toteuttamiseen. Ympäriltäni kuului huutoa ja kiroilua, elettiinhän SITÄ aikaa Suomen teatterihistoriassa. Viimeisen niitin pääsykoearkkuuni löi seuraava improvisaatio. Siinä minut laitettiin tuvan lavasteisiin, kehdossa oli nukke. Sisään astuu neljä korstoa, joilla on kaikilla paljon ilmaa kainaloiden alla. Uhkaavan tilanteen kruunaa huuto ”Raiskataan se!” ja kun naamalleni tunkeva kuolaava henkilö ei perääntynyt, löin. Löin siis oikeasti, se ei ollut mikään siististi koreografioitu teatteriläpsäys. Pian jo istuinkin ratikassa matkalla kotiin. Nauru tapahtuneelle tuli vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Nauru tekee meistä vahvempia, eli pidentää ikää. Meillä on naurun lahja! Nauretaan yhdessä, samalla tasolla, lämmöllä ja ymmärtäen.
Lise toivottaa tervetulleeksi Kotkan Kaupunginteatteriin!
Lue kaikki blogit: kotkanteatteri.fi/blogit