Mirka Mylläri, näyttelijä

”Tee työtä ja rakasta”

”Olen syntynyt Kuopiossa vuonna 1983 ja opiskellut Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa esittävän taiteen koulutusohjelmassa vuosina 2006–2010. Aloitin työt Kotkan kaupunginteatterissa vuonna 2013. Sitä ennen työpaikkojani ovat olleet muun muassa Teatteri Avoimet ovet Helsingissä ja Joensuun Kaupunginteatteri.

Kotkan Kaupunginteatterissa on vapaus olla oma itsensä. Meillä on luova ja iloinen työyhteisö sekä mahdollisuus monipuoliseen työhön. Näyttelijän työssä oppii itsestään ja elämästä jatkuvasti. Haluan yllättyä, kokea uutta ja nauttia työssäni. Näyttelemisen lisäksi ohjaaminen ja kirjoittaminen on lähellä sydäntäni.

Merkittävää minulle ovat haasteet ja mahdollisuus kehittyä. Kohokohtia urallani ovat olleet kaikki ne hetket, jolloin koen, että olemme yhdessä saaneet aikaiseksi yleisölle merkityksellisen teoksen.

Työn ulkopuolella oma mies ja kaksi ihanaa lasta ovat elämäni aarteet. Olen intohimoinen kodin remontoija ja sisustaja. Rakastan vanhoja taloja, kirjoja, maalausta, askartelua ja matkustelua. Tove Janssonin sanat, ”Tee työtä ja rakasta”, on elämäni motto.”