Miikka Tuominen, näyttelijä

Miikka Tuominen, näyttelijä

 ”Haaveilen mahdollisimman monipuolisista töistä”

”Olen Hämeestä maailmalle lähtenyt esittävän taiteen sekatyöntekijä. Ensimmäiset eväät matkalle antoi Lahden kaupunginteatteri. Sittemmin eväsreppu on karttunut mm. Helsingin Ylioppilasteatterissa, Tampereen näyttelijätyön laitoksella, freelancerina ja Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Ensimmäinen suuri työni oli Sydänjää -tv-sarjan Mikko Suutarin rooli heti näyttelijäksi valmistuttuani. Teatterin puolella rakkaimpia töitä ovat olleet Yksi lensi yli käenpesän -näytelmän Billy Bibbit ja Niskavuoren naisten Aarne Niskavuori. Viimeisin merkittävä työ oli ensimmäinen työni Kotkassa, Viimeinen laiva -musikaalin päärooli Gideon Fletcherinä.

Olen tietoisesti pyrkinyt tekemään mahdollisimman erilaisia produktioita ja viemään itseäni uusille alueille. Freelancer-vuosina tein paljon tanssiteoksia, esitystaidetta sekä tv- ja äänitöitä. Suuri haaveeni on monipuolisuuden ylläpitäminen: haastavat roolit, erilaiset työnkuvat ja tekotavat sekä yhteistyö uusien ihmisten kanssa. Oman itsen mahdollisimman rajattomana ja lukkiutumattomana pitäminen ja erilaisuuden hyväksyminen on myös arkielämääni yltävä ohje.

Kesät olen pyhittänyt kesäteatterin sijaan purjehdukselle, jossa rajattomuutta pääsee harjoittamaan käytännössä. Luonnon armoilla oleminen on oikenlaista vastapainoa taiteelliselle työlle.”