Rakkaat katsojat,
Vuoden ensimmäiset ensi-illat ovat takana, ja kiitän lämpimästi kaikkia teitä niihin osallistuneita! Näillä pakkasilla kaikki lämpö on niin kovasti tervetullutta ja ”kullan arvoista”, joten tartumme ”hetkiin pienoisiin”, laulua lainatakseni.
Myös viime vuoden ensi-iltoja on lämmitetty, joten tarjolla on täysi kattaus. Jos ette sitä jo tienneet, lämmitys tarkoittaa laadunvalvontaa, jolloin ohjaaja käy valvomassa harjoitukset ja esityksen. Näin pitkä tauko ei tarkoita sitä, että asioita unohtuu. Joskus vielä hiotaan yksityiskohtia, sillä matkan päästä näkee paremmin. Teatteriesitysten ainutkertaisuuteen kuuluu toki esitysten pienet muutokset ja eläminen. Esitys on elävä olento, raaminsa sisällä se hengittää ja kehittyy, joskus muuttuukin hiukan esityksestä toiseen.
Itse asiassa juuri se aikanaan veti minut teatterin maailmaan, kun näin saman esityksen useampaan kertaan ja tajusin, että sehän muuttuu maagisesti illasta toiseen ihmisten vuorovaikutuksen mukana. Raami on sama, teksti on sama, näyttelijät samoja, mutta sisäinen pulssi voi muuttua ja voi tapahtua yllättäviä asioita. Esityksessä eletään sekunnista toiseen ja reagoidaan kaikkien siellä olevien kanssa…siis elämää. Samaa voi kokea urheilutapahtumissa, vaikka teatteria ei sekuntikellolla ja mittayksiköillä voikaan arvioida. Tunteet ja mukana eläminen ovat voimakkaasti läsnä molemmissa. Kielen takia teatteri on hankalampi vientituote, joskus aikaisemmassa pakinassani muistelin simultaanitulkattua vierailuesitystämme Petroskoissa…ainutkertainen esitys sekin, joka tapauksessa.
Norjan uutisissa (NRK) oli viime viikolla mielenkiintoinen raportti tutkimuksesta, jossa oli seurattu käsin kirjoittamisen vaikutuksia aivotoimintaan verrattuna koneella kirjoittamiseen. Käsin kirjoittaminen, oman käsialan vaaliminen ja kalligrafian harjoittaminen aktivoivat aivoja paljon enemmän ja monipuolisemmin kuin koneella kirjoittaminen. Sillä on monia hyviä vaikutuksia aivotoimintaan. Kalligrafia on vaikutuksiltaan jo meditaation kaltainen, se opettaa keskittymistä ja vie omaan rauhoittavaan maailmaansa, niin kuin tietysti kaikki käsillä tekeminen. Omien kättensä työn näkeminen palkitsee ja rauhoittaa, luo yhteyden maailmaan. Se viestii siitä, että on olemassa, ainutlaatuisena yksilönä. Tutkijat sanoivat, että käsin kirjoittamista ei saisi unohtaa ja koulussa olisi tärkeää opetella oma käsiala. Kirjeitä, päiväkirjoja ja kertomuksia kirjoittamalla ajatukset saavat selkeitä ja kokonaisia hahmoja, tarinoita.
Tarinoimisesta tuli mieleeni, että kirjahyllystä osui käteeni nimimerkki Origon pakinakokoelma 1960-luvulta, jolloin niitä julkaistiin Helsingin Sanomissa. Pakinat ovat tietysti aikansa kuva, mutta jos ajattelee niitä mopoilun kannalta, oli Origon pappamopo huippuunsa trimmattu. Hän kaasutteli välillä niin, että on vaikeaa pysyä perässä, muoto on aivan omansa, rikas ja vaihteleva. Tajunnanvirta vie usein huikeaa vauhtia. Huimaa menoa!
Pakkasilla on hyvä pitää huolta siitä, etteivät aivotkin hyydy, vaikka sormet, nenä, varpaat ja auto sen tekisivätkin. Hyvä kirja, teatteriesitys, konsertti, elokuva, käsityöt ja käsillä kirjoittaminen (muutakin kuin se kauppalista) auttavat siinä. Lupasin itselleni, että tulevana vuonna kirjoitan enemmän käsin. Tämänkin kirjoitin ensin käsin ja sitten koneella puhtaaksi. Mutta kyllä oli työtä ja tuskaa kirjoittaa kirje käsin vuosien tauon jälkeen! Sen saanut ystäväni kyllä ystävällisesti kiitti vuolaasti tekeleestäni. Tässä ystävänpäiväksi lahjavinkki!
Pysykäämme siis lämpiminä ja tulkaa teatteriin, nyt on sen aika!
Lämpimin terveisin,
Lise
eli Kairon Siiri