Lisen blogi syyskuulle 2025
Juhlistetaan elämää
Pitkä, kuuma kesä on lopuillaan. Teatterin syksy on alkanut elokuun alusta Lempin ja Forever Youngin harjoituksilla. Mutta kesällä tapahtui teatteritalossa myös jotain hyvin merkittävää: äänentoistolaitteisto uudistettiin! Ah! En tarkoita, että se aikaisemminkaan olisi ollut huono, mutta mutu-tasolla ero on selkeä. Tekniset yksityiskohdat jätän suosiolla niille, jotka ovat asiantuntijoita.
Avoimien Ovien päivänä oli mahdollista osallistua monenlaisiin tapahtumiin teatterin sisällä ja ulkopuolellakin oli musiikkia ja tarjoilua. Kiitämme kaikkia osallistuneita, niin aikuisia kuin lapsiakin ja tervetuloa uudestaan! Lapset vietiin tietysti Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljeksen maailmaan. Kävin värittämässä Juhani-paperinukelle lenkkarit paperinukkeen! Unohdin syödä tikkarin,jonka siitä olisi saanut palkinnoksi. Harmittaa vieläkin. Teosesittelyssä haastateltiin tekijöitäja nähtiin välähdyksiä tulevista esityksistä. Teatteri lunasti paikkansa kohtaamisen, ilon ja ajattelun pesänä keskellä kaupunkia.
Forever Youngin harjoituksissa olen miettinyt sitä, miten teatterissa sanoma tulee sitä järjellisemmäksi, mitä järjettömämpi meno lavalla on. Järjetön meno kuvaa tämän maailman tilaa niin hyvin. Mielikuvituksellinen tulevaisuuden mahdollisten tilanteiden hahmottelu antaa tilaisuuden nauraa, ja se on, kuten tiedämme, erittäin terveellistä. Se tuo pitkää ikää ja ikuista nuoruutta,
niin kuin otsikko lupaa.
Hyvää dystopian harjoittelua on ollut tutustuminen siihen, minkälaisia digitaitoja vaaditaan yli 80- vuotiailta sotekautena. Tai vaadittaisiin, jos olisi tietokone, älypuhelin ja pankkitunnukset. Tosiasia kuitenkin on, että kaikilla ei ole, tai vaikka olisikin, ei pysty niitä enää käyttämään. Turvallisuussyistä johtuen voi olla hyväkin, ettei käytä. Joten päätyy takaisin kivikaudelle tai
johonkin dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa on, mutta ei ole.
Ihminen on kuitenkin kiehtovalla tavalla iätön olento: sisäinen kuvamme maailmasta ja tunteet, joita se herättää, voivat olla samat kuin elämän alkutaipaleella, vaikka tomumaja viestittäisi vahvasti, että kilometrejä on takana. Siinä välissä ovat kaikki ja vuosien varrella opitut asiat.Itse opitut ja muiden syöttämät asiat ja asenteet, joita tulisi kyetä käsittelemään ja lajittelemaan pääkopan sisällä. Ihminen ei ole numero (vaikka se sotu on niin tärkeä), paketti,
kasa lihaa ja luita eikä eines. Tämä eines tulee väittämästä, että ihmisellä olisi jokin ”parasta ennen” päivämäärä tatuoituna ihoon. Kuka sen määrittelee? Mieleen hiipii taas dystooppisia tarinoita mahdollisesta tulevaisuudesta…vai onko se aika jo täällä? Lähelle on niin vaikea nähdä.
Likinäköisyys ja lyhytjännitteisyys ovat hankalia vaivoja ihmiselle, ja varsin yleisiä. Kaaoksen keskellä (jota myös informaatiotulvaksi kutsutaan) on lohdullista tarttua johonkin yhteen asiaan, jonka syyksi voi laittaa kaiken, mikä hiertää. Se on yksinkertainen ratkaisu, mutta voi johtaa ikäviin seurauksiin.
Ainoa lääke likinäköisyyteen ovat silmälasit (silmäkirurgit saavat selittää sen toisen ratkaisun). Ajatuksen tasolla tarjoan taas sitä samaa lääkettä: ajattelun. Siihen taas tarvitaan usein virikkeitä, joita tarjoavat keskustelut, lukeminen, katseleminen, kuunteleminen – uteliaisuus. Lapsenkaltainen ihmettely kaikkea kohtaan mikä eteen tulee. Aikuisena saa suorastaan opetella sitä, ettei lyö heti palomuuria päälle, kun eteen tulee jotain epätavallista.
Yksilajinen ja yksimielinen maailma on omalla tavallaan helppo, mutta tylsä ja epätosi versio siitä, minkälainen tämä uskomattoman monipuolinen maailma on. Ihmeteltävää riittää! Toivon näkeväni teidät teatterissa tänä syksynä ihmettelemässä ihmisyyttä ja luontokin on vahvasti läsnä ainakin Aleksis Kiven maailmassa:
Makeasti oravainen nukkuu sammalvuoteellansa sinnepä ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan. Kammiostaan korkeasta katselee hän maailman piirii taisteloa allans´ monta, havuoksan rauhan viirii päällänsä liepottaa.
Kauniita syyspäiviä kaikille,
Lise