Juho Markkanen, näyttelijä

”Täällä tulee kohdatuksi vaikkei aina naurata”

”Olen vajaa nelikymppinen porvoolainen, syntynyt Jyväskylässä ja opiskellut Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella. Olen työskennellyt freelancerina teattereissa mm. Helsingissä, Riihimäellä, Tampereella ja Kouvolassa sekä muutamissa tv-sarjoissa, kuten Ex-onnelliset ja Helsingin herra. Elokuva Vares – Sukkanauhakäärme, bändihommat ja levyttäminen Warner Musicille ovat myös tehtyjen töiden listalla.

Rakastan näyttelemistä, laulamista, liikkumista, tanssimista ja soittamista. Nautin kontaktista yleisön kanssa.

Aloitin työt Kotkan kaupunginteatterissa vuonna 2016. Tänne haettiin näyttelijöitä, joten hain ja tulin valituksi. Parasta teatterissamme on rento työilmapiiri ja huumori. Naurattaa monesti. Tulee kohdatuksi myös silloin, kun ei naurata. Viihdyn kyllä.

Minulla on kaksi rakasta poikaa, Ukko ja Urho. Vapaa-aika kuluu niiden kanssa touhutessa. Jos joskus jää aikaa harrastuksille, niin kalastaminen on kivaa.”