Kotkan Kaupunginteatteri hemmottelee lapsia ja aikuisia viemällä heidät toviksi Jukolaan, Impivaaraan ja syviin, hämyisiin metsiin. Siellä tappelevat, kiistelevät, hassuttelevat, haukahtelevat, tekevät työtä, haaveilevat ja oppivat asioita Seitsemän koiraveljestä.
Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -kirjaan pohjautuva näytelmä on hauska, jännittävä ja mukaansatempaava, myös aikuiselle.
Siinä on suomalaisen metsän mystiikkaa, enemmän ja vähemmän pelottavia eläimiä ja yksisilmäinen vuorenpeikkokin. On jännittäviä tilanteita, jotka sitten ratkeavat, kuten lastennäytelmissä kuuluukin. On se kuuluisa tulipalo, ja nytkin koiraveljekset pakenevat härkälaumaa Hiidenkivelle.
Kaikesta ne koirapojat selviävät.
Kovapäisille rakkipojille ei ole helppoa oppia lukemaan, vaikka sitä vaaditaan. Lukkari on kerrassaan karmiva, ja jalkapuu laskeutuu katosta vihjaamaan poikien kurjasta kohtalosta, jos lukutaito ei heidän koviin kalloihinsa uppoa.
Koiraveljekset ovat seuraavat: Juhani = Osku Haavisto, Tuomas = Jarkko Sarjanen, Aapo = Juho Markkanen, Simeoni = Kalle Kurikkala, Timo = Marika Huomolin, Lauri = Konsta Lippo ja Eero = Ella Mustajärvi.
Jokainen heistä on oma persoonallinen ja mainio piskipersoonansa. Erityisen liikuttavat ovat Kalle Kurikkalan koiranpentu-luppasilmät. Tuli mieleen oman Tildi Tillintallin -koirani katse sen anoessa lauantaimakkaran palasta.
Kyselin esityksen jälkeen lapsilta, mikä näytelmässä oli parasta. Tällaisia vastauksia tuli:
-Oli se jännä.
-Vuorenpeikko.
–Herra Hakkarainen kävi siinä!
-Ne laulut oli parhaita.
Laulut ovat niitä vanhoja ja monelle yhä tuttuja, kuten Aleksis Kiven Oravan laulu: makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa, sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.
Kivoista sovituksista kiitos Jouni Bäckströmille! Ohjauksesta kiitos Aleksis Meanelle ja lavastuksesta kaikille sen tekijöille. Kaikki tämän näytelmän tekemiseen vaikuttaneet ovat tehneet mainiota työtä.
Vanhoja hauskoja sanoja
Tässä näytelmässä lapset ja aikuisetkin kuulevat monia sanoja ja sanontoja, jotka ovat niin vanhoja, että ovat taas uusia nykypäivän ihmisille. Kiven kirjassa esiintyy mm. tällaisia sanoja:
Körri ja Kyöpeli ovat mörköjä tai kummituksia, nurru on arka mies. Lusifeerus on kirkas enkelien ruhtinas, joka kapinallisuutensa takia kuitenkin syöstiin alas helvettiin ja tuli tarkoittamaan paholaista.
Kölsä on koju, hökkeli tai tönö. Jalkapuu on kahden päällekkäisen hirren muodostama laite, jonka reikiin pahojaan tehnyt ihminen kytkettiin jalastaan kirkkokansan nähtäväksi. Kanalja tarkoittaa lurjusta, ryökälettä ja hävytöntä henkilöä.
Ei lasten ole välttämättä mitenkään vaikea vastaanottaa erilaisia sanontoja. Uusia sanojahan lapset oppivat myös vaikka Harry Potterista, tällaisia kuin hirnyrkki, huispaus, kuraverinen, tällipaju ja ajatuseula.
Tämän näytelmän takana on pitkä historiallinen kaari
Tarinan alkuna on tietysti Aleksis Kiven teos Seitsemän veljestä, joka ilmestyi romaanina vuonna 1873. Sitä pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden suurimmista merkkiteoksista.
Jo vuonna 1870 se ilmestyi neljänä vihkona, jotka luettuaan professori August Ahlqvist kirjoitti tyrmäävän kritiikin: teos oli hänen mielestään ”ruma ja sitä paitsi varsin ikävä” ja sen sisältö ”köyhä, lapsellinen ja naurettava”. Tämä oli varmasti suomalaisen kirjallisuuskritiikin isoin moka. Kivelle tämä oli kova isku.
Ja millaisissa oloissa Kivi suurta teostaan kirjoittikin, peräti neljä kertaa uusiksi? Hän oli köyhä ja eli ystävien ja tuttavien tuen varassa. Henkiset ja ruumiilliset sairaudet pahenivat. Kivi kuoli vuonna 1872, vain 38 vuoden ikäisenä.
Mauri Kunnas on loihtinut suomalaisille lapsille upeita kirjoja, ja niissä on hauskalla tavalla paljon maamme historiaa ja elämää ennen vanhaan. Seitsemän koiraveljestä ilmestyi vuonna 2002, siis 130 vuotta Kiven kuoleman jälkeen.
Eipä olisi Aleksis arvannut, että yli 150 vuoden päästä hänen kirjansa on edelleen suomalaisille tuttu ja sitä esitetään teattereissa – ja nyt Jukolan pojat vielä esiintyvät Kotkan Kaupunginteatterissa luppakorvaisina ja pystykorvaisina koiraveljeksinä!
Kuva Jukka Koskinen
Lue kaikki blogimme: kotkanteatteri.fi/blogit