Komediapäivät 2024: Kiviä taskussa

Liput 38 €

Charlie ja Jake, Martti Suosalo ja Mika Nuojua, kulkevat Kiviä taskussa -näytelmässä läpi monen miehen elämän. Pentti Kotkaniemen ohjauksessa ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin limittyy myös Irlannin historia. Kiviä taskussa on ilmiö Suomen teatterikentällä – sitä on esitetty loppuunmyytynä jo vuodesta 2002.

Ohjaaja kehuu näytelmän ideaa: “Ihmettelen sitä, että vasta nyt joku nykykirjailija on käyttänyt keskiajalta tunnettua mysteerio buffo-menetelmää eli näyttelijä siirtyy toiseen rooliin vain rytmiä ja painotusta vaihtamalla.” Tähän hatunvaihtotekniikkaan yltävät nimenomaan Suosalo ja Nuojua. He tekevät yhteensä 15 roolia. “Vaihdot ovat salamannopeita ja roolihahmojen skaala ulottuu hemaisevasta amerikkalaiskaunottaresta 75-vuotiaaseen maalaisukkeliin”, Kotkaniemi kertoo.

Tarina ei ole silti mikään kahden miehen vitsi-ilta. “Ei, Kiviä taskussa on traaginen komedia ja haastava kahden miehen näytelmä”, Mika Nuojua sanoo. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie ja Jake menevät avustajiksi amerikkalaisen elokuvan kuvauksiin ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat.

Ohjaaja Kotkaniemi sanoo, että näytelmä on tyypillistä näyttelijöiden teatteria. “Siksi molempien herrojen pitää olla virtuooseja. Onneksi he ovat, ja se on ohjaajan lottovoitto.”

 

Komediapäivät 2024: Kiviä taskussa näytökset

La 20.1.2024 klo 13:00 Osta lippu

Helsingin Kaupunginteatterin vierailuesitys
Marie Jones: Kiviä taskussa “Stones in His Pockets”

Suomennos Henri Kapulainen

Rooleissa Martti Suosalo ja Mika Nuojua

Ohjaus Pentti Kotkaniemi

Koreografia Tuovi Rantanen

Lavastus ja puvut Jyrki Seppä

Äänisuunnittelu Ari-Pekka Saarikko

Valosuunnittelu Teppo Saarinen

 

Tekijänoikeuksia valvoo Suomessa Suomen Teatteritoimisto
Teateragenturen i Finland Ab www.teatteritoimisto.fi