Ohjaaja Tiina Pirhonen

Tiina Pirhonen on Kotkan Kaupunginteatterissa vieraileva ohjaaja. Ohjaajantyön lisäksi hän on  näyttelijä ja Improvisaatioteatteri Stella Polariksen perustajajäsen. Ryhmän 35-vuotisjuhlavuotta vietetään tänä vuonna Pirhonen on tehnyt pitkän uran niin näyttämöllä, televisiossa kuin elokuvissa ja ohjannut useita tuotantoja eri teattereihin.

Kotkan Kaupunginteatterissa Pirhonen ohjaa musiikkikomedian Forever Young – Ikuisesti nuori, jonka ensi-ilta on 13.9.2025.

Pirhonen on esiintynyt useissa suomalaisissa teattereissa, kuten Espoon kaupunginteatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa ja Teatteri Jurkassa. Hänen merkittävimpiin rooleihinsa kuuluvat mm. Teräslilja, Kryptogrammi, Metsä ja Angels in America.

Televisiossa ja elokuvissa Pirhonen on nähty lukuisissa suosituissa tuotannoissa, kuten Hymyhuulet, Kumman kaa, Putoavia enkeleitä, Aallonmurtaja ja Mädät omenat. Hänet on palkittu mm. Parhaan näyttelijän Venlalla (Vapaa pudotus) ja ollut Jussi-ehdokkaana (Kukkia ja sidontaa).

Ohjaajana Pirhonen on tehnyt töitä mm. Svenska Teaternissa, Lahden kaupunginteatterissa ja Koko-teatterissa. Hän on lisäksi käsikirjoittanut useisiin tv- ja teatteriproduktioihin sekä tehnyt laajasti ääninäyttelyä – tunnetuimpana ääniroolina Tiku ja Taku: Pelastuspartion Vinkki Vääntölä.

”Enpä edellisenä kesänä tiennyt tulevasta kohtalostani mitään. Elämä heitti Kotkan suuntaan ensimmäisen kerran tuolloin, kun sain näytellä lyhytelokuvan naisroolin ”Matkalla sukulaisten luo Haminaan”, joka pyörii Areenassa vielä. Elokuva kuvattiin siis Kotkassa. Lyhytelokuvan ohjasi niin ikään kotkalainen Juha Koiranen, johon tutustuin Rock´n roll never dies -elokuvan kuvauksissa.

Forever Youngin ohjaaminen on ensisijaisesti ollut hillittömän hauskaa ja sen jälkeen, kun sain luvan sovittaa teoksen ja tehdä ns. oman versioni eli eräänlaisen ”päällekirjoituksen” teoksesta, on improvisaatiotaidoista ollut todella hyötyä.

(Tämä tapahtui sen jälkeen, kun työryhmä pieneni yhdellä näyttelijällä.) Mielikuvitusta on todella tarvittu ja se on saanut kukkia valtoimenaan koko työryhmällä, minkä kyllä huomaa. 

Minulla on ollut loistavat lähikollegat kapellimestari Jouni Bäckström, lavastaja-puvustaja Lucie Kurapatova ja koreogragi Lotta Wichmann, joka on Vaskivuoren tanssilukion johtaja, vain muutaman upeuden mainitakseni. Näyttelijät ovat kaikki multitalentteja soitto- ja laulutaitoineen.

Kotka on ihana kesäkaupunki ja olen kävellyt paljon puistoissa ihailemassa valtavia istutuksia ja istunut merenrannalla.” Tiina Pirhonen, ohjaaja.

Kuva Tiina Pirhonen oma arkisto.

Forever Young näytelmän korisivuille