Hilda
Työn puolesta luin Silja Koiviston kirjan Sataman kapakan Hilda (2022 Johnny Kniga), johon Sataman kapakan laulun käsikirjoitus osittain pohjautuu. Kirja oli tärkeä lukukokemus, sitä varten Koivisto on tehnyt perusteellisen taustatyön, käsitellyt aihetta objektiivisesti ja laajasti, lähteet ovat tarkkaan kirjatut, ja jos muodollisesti kaikki on erinomaista, merkittävää on myös motivoituneisuus ja miten sen nyt sanoisi – sydämen läsnäolo. Henkilökohtainen motiivi eli suvun unohdetun tarinan kertominen ei estä tarinan käsittelemistä eri näkökulmista asettaen sen samalla ajan, historian ja paikan (Kotka 1920- ja 1930-luvuilla) raameihin. Lukekaa ihmeessä, muutkin kuin kotkalaiset, tämä kirja avaa ikkunan niiden vuosikymmenten tapahtumiin koko Suomessa.
Pysäyttävä hetki oli muun muassa se, jolloin tajusin, että muutama Hildan lukuisista vuokra-asunnoista on hyvin lähellä paikkaa, jossa luen. Lähin paikka olisi puutalo, joka on purettu. Kahvila Rauha on purettu, Seurahuone tuhoutui pommituksissa, jolloin Kairokin vahingoittui, mutta Merikotka on sentään vielä pystyssä. Yhtäkkiä Hilda on paljon lähempänä.
On useampaan kertaan eri yhteyksissä todettu, että aikamme henki muistuttaa 1930-lukua. Historiaa kirjoitettaessa luetellaan tapahtumia ja vuosilukuja, mutta niiden sisältö ja teot ovat ihmisten, ja ihmisten tekoja ohjaavat asenteet ja tietysti selviämisen pakko. Tuosta ”selviämisen pakosta” en itse moraalisesti selviä lisäämättä yhtä sanaa: ahneus. Siis sosiologian pariin. Sosiaalinen kontrolli ja sen viralliset muodot, eli lait ja viranomaiset, on ihmisyhteisölle tapa pyrkiä jotenkin kontrolloimaan toistensa käytöstä, hallitsemaan sitä. Hildan elämässä kontrolli ilmeni siveyspoliisin (myöhemmin huoltopoliisin) pidätyksinä, sellissä vietettyinä öinä ja työleirillä vietettynä aikana. Nämä instituutiot perustettiin hyvässä tarkoituksessa, mutta tietyissä tapauksissa vallan väärinkäyttö ja hyväksikäyttö tuli instituutioiden kautta mahdolliseksi. Tätä kutsutaan institutionaaliseksi väkivallaksi. On hätkähdyttävää lukea, kuinka naiset, jotka yrittivät selviytyä lähes mahdottomissa olosuhteissa ilman apua, syyllistettiin ja julkisesti lehdistössä ristiinnaulittiin. Samalla asiakaskunta selvisi anonyyminä ja rangaistuksetta. Kysynnän ja tarjonnan lakia kannattaisi muistella nykyäänkin, kun mietitään netissä tehtyjen rikosten ehkäisyä ja rankaisemista. Kuka mahdollisti?
Lähestyvän sodan aavistus ja tapahtumat Saksassa loivat kiristyvän tunnelman ja asenneympäristön. Saksalaisten rotuopeilla arvioitiin myös ”langenneita naisia”. Hilda ei sotaa nähnyt, hän kuoli 1939. Hänen tarinansa antaa meille aiheen pysähtyä miettimään myös tätä aikaa. Jokainen meistä on aikansa lapsi, ja Hildankin tarina olisi ollut tässä ajassa toisenlainen. Hän olisi saanut koulutuksen ja toivottavasti työn, tai ainakin monenlaista tukea yhteiskunnalta vaikeina aikoina, ainakin teoriassa.
Pohdiskellessani institutionaalista väkivaltaa ja sosiaalista kontrollia päädyn miettimään sitä, että muistan monta tilannetta omassa elämässäni, jolloin olisin varmasti saanut asiallisempaa ja oikeudenmukaisempaa kohtelua, jos olisin ollut mies. Ei olisi kadulla huudeltu perään ja raivonpurkaus olisi saattanut jäädä tuntemattoman kanssakulkijan sisälle. Se ei tietenkään ole hyväksi henkiselle terveydelle, joten hyvä että löysi sopivan kohteen purkaa aggressionsa. Naisen. Kiltin näköisen. Keski-ikäisen.
Sosiaalinen kontrolli on hauskasti siirtynyt nettiin ja erilaisille alustoille, joissa voi jakaa videoita ja ärhäkkkäitä mielipiteitä, mielellään anonyyminä ilmiantajana. Näin omalle tunteelle saa vahvistusta ja voimaantuu. Huomaan mopon moottorin pärinässä sivuäänen, joka johtuu kuumenemisesta. Lasken jalkaani kaasulta höllemmäksi. Olen ollut niin innoissani Koiviston kirjasta, että olen kokonaan unohtanut toivottaa onnea ja menestystä tälle tulevalle vuodelle. Lasipalloni yritti vieriä pakoon, kun yritin kysyä tulevasta vuodesta. Toivotan löysää pipoa ja paljon hymyä. Kaikille kilokaupalla resilienssiä eli kestokykyä. Lainaan tässä Jarkon loppulausetta Forever Youngista: ”Älkää antako paskiasten lannistaa!”
Suurella näyttämöllä valmistuu toinen kertomus naisesta sosiaalisen kontrollin puristuksessa: Anna Karenina. Elämme siis suuressa odotuksessa matkalla kohti Annan ja Hildan sisintä.
Elämän ytimessä,
Teidän,
Lise