Mauri Kunnaksen kuvakirjan pohjalta
dramatisoinut Christian Lindroos

KOIRIEN KALEVALA

Lemminkäinen
Jarkko Sarjanen on Lemminkäinen.
Kuva: Pekka Kurtz
Joukahainen ja äiti
Anne Niilola on Joukahaisen äiti.
Joukahaisena Teemu Koskinen.
Kuva Pekka Kurtz
Ilmarinen
Antti Leskinen on Seppo Ilmarinen

 

Kaukana Kalevalan mailla asui villi ja vapaa koirien heimo. Sen naapurina pimeässä Pohjolassa hurja ja häijy susien kansa, ja niiden välissä pieni mutta sitkeä kissojen heimo.
Koirat ja sudet kilpailivat metsien kuninkuudesta, ja usein niiden välille syntyi kiivaita kahinoita.
Koko perheen näytelmässä kalevalaisen ajan jännittävät tarinat ja henkilöt Väinämöisineen ja Pohjan akkoineen saavat uuden ulkomuodon. Koiramaisesti uudistettu kansalliseepokseemme tekee muinaisten tapahtumien kulusta myös omia riemastuttavia tulkintojaan.

ENSI-ILTA SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 4.11.2011 

Esityksen kesto väliajan kanssa on noin 2 h.

Suositusalaikäraja 5-6 vuotta

ROOLEISSA

LÖNNROT - ESA SUVILEHTO

VÄINÄMÖINEN - JARMO TULONEN

ILMARINEN - ANTTI LESKINEN

AINO / LEMMINKÄISEN ÄITI- LISE HOLMBERG

ANNIKKI / LOUHI - EMILIA KOKKO

JOUKAHAINEN / LUURANKOMIES / AHTI
ANTERO VIPUSEN ÄÄNI / MEHILÄINEN
JA KOIRANPENTU- TEEMU KOSKINEN

JOUKAHAISEN ÄITI / POHJAN NEITO - ANNE NIILOLA

LEMMINKÄINEN - JARKKO SARJANEN

TAISTELEVA SUSITYTTÖ - MINNA SUNDELIN

LISÄKSI SUSIA JA KOIRIA:

DON HOVILA, JOONA LAHTINEN, SERIINA SCHÜRMANN, VILMA TORKKELI

ANU KAUPPI, SATU LIIMATTA, ALEKSI SKIPPARI, NOORA VANHALA

 

tekijat

Mauri Kunnaksen kuvakirjan pohjalta

Dramatisointi ja ohjaus
Christian Lindroos

Ruotsista suomentanut
Hannu Mäkelä

Koreografia
Teemu Korjuslommi

Lavastus Christer Lågland

Pukusuunnittelu
Taru Liipola

Valosuunnittelu
Elina Romppainen

Äänisuunnittelu
Kaj Günther

Kurkkulaulun valmennus 
Sauli Heikkilä

Liput 12 €

Koululaisten aamuesityksissä alennetut hinnat 6 €.

Ennakkovaraukset
(05) 234 4170
ma-pe klo 9-16
(05) 234 4199
ma-pe klo 11-17

Tapahtumanumero
R-kioskilla 24674
(Lisämaksu 2,50 € / lippu)

Tiedustelut
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Lippumyymälästä
hauska käsiohjelma 2 €.
Yhdessä lippujen kanssa
mieluinen lahja.

KATSO VIDEO
Pohjolan pidoista
tästä linkistä.


Lue Eteenpäin-lehden kritiikki