Musikaali

CABARET - Satamaravintola Kairossa!

Ravintola Kairon kuuluisa portaikko johtaa nyt Kit kat -klubin kiihkeän kuumeiseen yöelämään, jonka kirkkain tähti on yökerholaulajatar Sally Bowles (Pia Lunkka). Seremoniamestari (Neil Owens) kommentoi ajassa liikkuvia ilmiöitä hypnoottisen sarkastisin ottein. Tunnelma pitää otteessaan vielä unissakin. (Kuvat: Juha Metso). Painokelpoiset kuvat aukeavat klikkaamalla pikkukuvien päällä.

Esittely1

Musikaalissa eletään Berliinissä 1930-luvulla juuri ennen natsien valtaannousua. Nuori kirjailija Clifford Bradshaw on juuri saapunut kaupunkiin ja Kit Kat -klubilla hän tapaa yökerholaulajatar Sally Bowlesin. Nämä kaksi keskenään hyvin erilaista nuorta ihmistä kohtaavat yhdessä ympärillään tapahtuvat muutokset ja sen jännitteen ja pelon ilmapiirin, minkä Kolmannen Valtakunnan vääjäämätön nousu aiheuttaa.

 Esittely3

Joe Masteroffin musikaalikäsikirjoitus perustuu John van Drutenin näytelmään ja Christopher Isherwoodin novelliin kokoelmasta "Jäähyväiset Berliinille". Musiikin on säveltänyt John Kander ja laulujen sanat ovat Fred Ebbin. Alkuperäisesityksen vuonna 1966 New Yorkissa tuotti ja ohjasi Harold Prince.

Katso lehdistökuvat


- - -
Upeasti laulava Pia Lunkka asettuu kärkipäähän kaikkien kabareetähti Sally Bowlesin esittäjien joukossa. Hänen voimansa ja läsnäolonsa etsii vertaistaan, ja roolitulkinta on sanalla sanoen rikas.
   Aleksi Lavaste miespääosassa yllättää vahvalla äänellään. Seikkailevan kirjailijan henkilökuva on kapeampi mutta tarkasti ilmaistu.
   Sermoniamestari Neil Owens ja kolmen hengen tanssiryhmä ovat olennainen osa esityksen arvoituksellista ja alati yllättävää olemusta.
   Ohjaaja Ilkka Laasosen sovittama musikaali täyttää hienosti koko ravintolasalin, ja Sami Vartiaisen tekemä koreografia antaa ryhdin koko esitykselle.

Lauri Meri, Helsingin Sanomat 20.11.2011

Esittely2

KUN KUKAAN EI TIEDÄ,
MITÄ HUOMINEN TUO TULLESSAAN, OTETAAN KAIKKI IRTI
TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ JA YÖSTÄ!


Willkommen, Bienvenue, Welcome
to Cabaret, to Kairo, to Kotka


Ensi-ilta 24.9.2011 
satamaravintola Kairossa

Esityksen kesto väliajan kanssa 2 h 25 min

Liput €
30
perushinta / 28 eläkeläiset / 26 työttömät ja opiskelijat

Ryhmille joka 20. lippu veloituksetta.
Yli 20 hengen ryhmille perushinnasta euron alennus.

Tapahtumanumero
R-kioskilla 24349

Lippuvaraukset
(05) 234 4170
(05) 234 4199

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Pöytävarauksia ravintola Kairossa tehdään vain ruokailijoille, muut teatterivieraat saavat valita paikkansa saapumisjärjestyksessä. Esityksiin kannattaa saapua hyvissä ajoin.

Ruokavaraukset 0400 507 188
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Kotkan Kaupunginteatteri on esittänyt musiikkiteatteria Kairossa
jo 25 vuotta!

Kotkan Kaupunginteatterin esitykset ravintola Kairossa:

Horace McCoy    
Maratontanssit  
esityskertoja 193, katsojia 35 684
Ohjaus Anita Myllymäki   
Ensi-ilta 17.1.1986

Jukka Virtanen – Jaakko Salo – Juha Vainio 
Albatrossi ja Heiskanen 
esityskertoja 368, katsojia 56 625
Ohjaus Markku Savolainen   
Kantaesitys 30.4.1992

Jukka Virtanen – Jaakko Salo – Veikko Lavi 
Takinkääntäjä   
esityskertoja 131, katsojia 19 338
Ohjaus Markku Savolainen   
Kantaesitys 10.2.1996

Yrjö Juhani Renvall – Reino Helismaa  
Päivänsäde, minä ja menninkäinen
esityskertoja 77, katsojia 10262
Ohjaus Reijo Paukku
Ensi-ilta 11.9.1998

Taina West    
Tähti ja meripoika  
esityskertoja 64, katsojia 9180
Ohjaus Reijo Paukku   
Kantaesitys - Kaksoisensi-ilta 4. ja 5.2.2000

Hannu Suutari - Martti Töttölä   
Lavatanssit  
esityskertoja 43, katsojia 3517
Ohjaus Reijo Paukku   
Ensi-ilta 31.3.2001

Harvey Schmidt – Tom Jones   
Fantasticks, musikaali  
esityskertoja 21, katsojia  2559
Ohjaus Reijo Paukku  
Kaksoisensi-ilta 26. ja 27.4.2002

Arffman-Holmberg-Lunkka-Pylvänäinen-Kukkonen-Puhakka    
Kairo-reyy
esityskertoja 66, katsojia 9164
Ohjaus Kari Arffman
Kantaesitykset 19. ja 20.3.2003

Raija-Sinikka Rantala-Antti Nissilä  
Supan Tomppa
Timo Pusan tuotannon pohjalta  
esityskertoja 28, katsojia  3 029
Ohjaus Raija-Sinikka Rantala
Kantaesitykset 5. ja 6.9.2003

Musiikkikavalkadi    
Kairon parhaat
Ohjaus Reijo Paukku   
esityskertoja 22, katsojia 3 216 
Ensi-ilta 19.3.2004

Tatu ja Aino Pekkarinen   
Kalle Aaltosen morsian 
esityskertoja 55, katsojia 7 322
Ohjaus Jari Ålander    
Ensi-ilta 24.9.2004

Arffman-Holmberg-Kukkonen-Lunkka-Maaranen-Pylvänäinen 
Kairo-revyy Episode 2 
esityskertoja 42, katsojia 6 194
Ohjaus Kari Arffman
Ensi-ilta 18.3.2005

Ålander-Kukkonen-Lunkka-Maaranen-Pylvänäinen  
Suomi-revittely  
esityskertoja 42, katsojia 5 802
Ohjaus Jari Ålander
Ensi-ilta 11.3.2006

Pia Lunkka – Kalle Pylvänäinen  
Sataman valot  
esityskertoja 54, katsojia 7145
Ohjaus Työryhmä    
Kantaesitys 24.3.2007

Asko Sahlman-Perttu Pesä-Otto Kanerva  
Lemmenhotelli Mimosan hipiä 
esityskertoja 44, katsojia 6535
Ohjaus Otto Kanerva   
Ensi-ilta 17.1.2008

Johanna Keinänen-Sami Kojonen  
Maapalloilua-revyy  
esityskertoja 35, katsojia 3118
Ohjaus Kimmo Virtanen   
Ensi-ilta 17.1.2009

Esko Janhunen    
Kirkan lahje  
esityskertoja 59, katsojia 8 210
Ohjaus Ilkka Laasonen   
Ensi-ilta 29.8.2009

Hilkka-Liisa Iivanainen & työryhmä  
Universal Garden  
esityskertoja 27, katsojia 2706
Ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen
Kantaesitys 13.11.2010

Masteroff-Kander-Ebb
Cabaret, musikaali
Ohjaus Ilkka Laasonen
Ensi-ilta 24.9.2011


 

tekijat  

Ohjaus
Ilkka Laasonen
Musiikin sovitus ja johto
Ari Ismälä
Laulujen harjoitus
Riikka Pelo ja Ari Ismälä
Harjoituspianistit
Ari Ismälä ja Noora Nykänen
Koreografia
Sami Vartiainen
Lavastus
Iita Torvinen
Pukusuunnittelu
Anne Hannula
Valosuunnittelu
Paula Penttilä-Kukkonen
Äänisuunnittelu
Tommi Leinonen
Tarpeiston valmistaja
Minna Sundelin
Näyttämötekniikka
Ismo Forss ja Juha Kuusimäki
Kampaaja-maskeeraaja
Minna Hirvonen, Maiju Itkonen
Järjestäjä-kuiskaaja
Lotta Herranen

ROOLEISSA

Sally Bowles
Pia Lunkka
Seremoniamestari
Neil Owens
Clifford Bradshaw
Aleksi Lavaste
Ernst Ludwig
Kalle Pylvänäinen
Fräulein Schneider
Irja Korhonen
Fräulein Kost
Miia Maaranen
Herr Schultz
Jouni Jalarvo
Maria
Riikka Pelo
Lulu
Noora Nykänen (Lamk)
Rosie
Henry Holopainen
Max
Ari Ismälä

ORKESTERI
orkka
Ari Ismälä
kapellimestari, piano
Iikka Kahri
puupuhaltimet
Timo Jaakkola
vaskipuhaltimet
Jonas Mäki
basso, saksofonit
Sami Laakso
lyömäsoittimet

Ari Ismälän sovitukset ovat huikeita, ja Ismälän johtama yhtye on kiinteä osa pienimuotoista mutta visuaalisesti ja koreografisesti täyteläistä esitystä.

Lauri Meri, Helsingin Sanomat 20.11.2011