KOTKAN KAUPUNGINTEATTERIN JA KOUVOLAN TEATTERIN YHTEINEN PÄÄLLYSTAKKI
SANOISTA TEKOIHIN
Säännöt ja niitä valvova virkakoneisto, byrokratia, on luotu alun perinauttamaan ihmistä. Ihmisten pyrkimyksillä on kuitenkin erikoinen taipumus kääntyä päälaelleen, ja niinpä byrokratiassa ihminen huomaa pian tärkeimmäksi tehtäväkseen auttaa järjestelmää.
Gogol hallitsi satiirin ja kuvaa teoksissaan mestarillisesti, kuinka koneisto jauhaa yksilön rattaisiinsa. Gogol tiesi, että aina kun yksilö ja yhteiskunta törmäävät, syntyy draamaa. Ja sama draama muuntuu tähän päivään, kun Päällystakki päivitetään kuvaamaan suomalaisen työelämän huonontumista - kun Akaki Akakijevitš pääsee kokemaan onneaan ja onnettomuuttaan meille tutussa ympäristössä.
Taide ei yksinään voi ratkaista maailman ongelmia, mutta se voi nostaa asiat esille ainutlaatuisella tavalla. Taide voi yhdistää järjen ja tunteen, joita molempia tarvitsemme suunnistaessamme elämässä. Teatteriesitys on aina paljon muutakin kuin näytelmän tekstin sisältö. Se on samanaikaisesti viesti ja toimintaa, jossa yleisö ja tekijät ovat aktiivisesti yhdessä asioiden äärellä. Teatteriesitys on teko.
Asioita ei viedä eteenpäin vain sanoilla, tarvitaan myös tekoja. Kotkan Kaupunginteatterin ja Kouvolan Teatterin yhteinen teatteriesitys Päällystakki on teko meitä kaikkia kahlitsevia rutiineita vastaan. Se on sitä niin esityksen sisällön, tulkinnan kuin tuottamisenkin näkökulmasta. Se osoittaa, että ”koneistot”, joita molemmat teatterit tahoillaan ylläpitävät, eivät ole esteenä yhteiselle matkalle. Se on monitasoinen viesti koko Kymenlaakson alueen yleisölle: ihminen on tekijä, eikä tekemisen kohde!
Ilkka Laasonen Henrik Timonen
Teatterinjohtaja Teatterinjohtaja
Kotkan Kaupunginteatteri Kouvolan Teatteri
TEATTERI SAA KATSOJILTA KIITTÄVÄN ARVOSANAN
Kotkan Kaupunginteatteri kartoitti teatterissa kävijöiden tottumuksia, mieltymyksiä ja toiveita asiakaskyselyssään, joka tehtiin 24.10. - 31.12. välisenä aikana netissä ja paperilomakkein.
Katsojien mielestä Kotkan Kaupunginteatterin ohjelmisto oli monipuolista, kiinnostavaa ja ajan hermolla olevaa. Mieluiten he kuvasivat Kotkan Kaupunginteatteria sanoilla oma, kiinnostava ja ihmisläheinen teatteri. Myös teatterin näyttelijät saivat kiittävän arvioinnin. Katsojat pitivät tärkeänä teatterin miellyttävää tunnelmaa.
Enemmistö vastaajista kertoi tekevänsä päätöksen teatteriin lähtemisestä enintään kuukautta ennen esitystä. Näytelmän nimi ja kiinnostava aihe olivat tärkeimmät kriteerit esitystä valittaessa ja useimmiten teatteriin lähdettiin ystävän, tuttavan tai puolison kanssa kahden.
Mieluiten vastaajat kertoivat katsovansa musiikkiteatteria ja uusia kotimaisia näytelmiä, joskin vanhoillakin kotimaisilla näytelmillä näyttää olevan paljon ystäviä.
Tiedon esityksistä useimmat hakevat nykyään teatterin kotisivuilta, mutta lehtiartikkeleita ja -ilmoituksia seurataan myös paljon. Moni tekee päätöksen kritiikin luettuaan, mutta suuri osa vastaajista luottaa ystävien ja tuttavien suosituksiin näytelmävalinnan suhteen.
Vastauksia saatiin yhteensä 320. Valtaosa vastaajista oli Kotkan seudulta ja pääosin ahkeria teatterissakävijöitä, jotka kävivät 3 - 5 kertaa vuodessa teatterissa, joista 1-2 kertaa Kotkan Kaupunginteatterissa.
KOTKAN KAUPUNGINTEATTERISSA ON KEVÄT
Kotkan kaupunginteatterin kevätkauden aloitti Tennessee Williamsin näytelmä Viettelyksen vaunu, jonka ohjasi Milko Lehto. Ensi-ilta oli suurella näyttämöllä 28.1. Näytelmän naispääroolia, naiseutensa kanssa häilyvää ja menneisyytensä kanssa valheissa elävää hienostonaista esittää Miia Maaranen vastapoolinaan machomies Stanin roolissa on Jarkko Sarjanen.
Kotkan ja Kouvolan teatterit tekevät uraauurtavaa yhteistyötä Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän näytelmässä Päällystakki, jonka Kotkan ensi-ilta on suurella näyttämöllä 16.2. Tässä Nikolai Gogolin samannimiseen novelliin perustuvassa, työelämän muutoksista kertovassa komediassa, on näyttelijöitä molemmista teattereista ja sen ohjaa Kaija Viinikainen. Näytelmää esitetään pitkin kevättä sekä Kotkassa että Kouvolassa.
Maaliskuussa Kotkan Kaupunginteatteri on Avoin Talo. Aivan uudenlaisessa ohjelmakokonaisuudessa nähdään monta eri esitystä useissa eri tiloissa samana iltana. Yksi esityksistä on Naapuri-näyttämöllä esitettävä Anton Tsehovin Kolme sisarta, mutta sen lisäksi esitetään tanssia, musiikkia ja elokuvaa sellaisissakin tiloissa, missä yleisö ei normaalisti pääse koskaan käymään, kuten esim. lavastamo. Avoin Talo päättyy aina yhteiskonserttiin suurella näyttämöllä. Salaisetkin ovet avautuvat ensimmäisen kerran 24.3.
Kevään ohjelmistossa jatkaa koko perheen spektaakkeli Koirien Kalevala suurella näyttämöllä ja menestysmusikaali Cabaret Kairossa sekä Klubit, jotka sisältävät stand up –komiikka ja improa.
Kevätkauden aikana nähdään myös monta vierailua. Jyrki Koskimiehen ohjaamasta näytelmästä Naisten juomaa nähdään useita esityksiä 9.2. alkaen. Seela Sella, Martti Suosalo ja Jukka Juolahti vierailevat teatterissa omilla esityksillään maalis-huhtikuussa.